Tekstit

Ensimmäisen maratonin jälkitunnelmat

Kuva
Moikka, Päätin nyt kirjoittaa pikkasen mietteitä näin Tukholman jälkeen, onko ollut elämää sen jälkeen ja miten on mennyt. Ensin tietenkin ensimmäinen viikko meni levätessä ja fiilistellessä, että se on nyt tehty ja selvitetty. Vuosi tehty duunia sen eteen ja melko säntillisesti kyllä tein mitä pitikin, oli siinä hetki jolloin ei juoksu maistunut mutta valmentajani tuntee jo sen verran hyvin, tiesi mistä narusta kannattaa Mindeä vetää niin kyllä se treenaa. Niin eka viikko oli lepoa, kävelin kyllä ja juoksemaan olisi tehnyt hirveesti mieli vaan sinne ei saanut mennä kunnes tuli ne viikot että sai juosta....  Ensimmäinen meni hyvin lepoviikon kilsoilla ja tuntui että kyllä juoksua olikin ikävä mutta seuraava viikko...ei ois jaksanu kiinnostaa. Toki juhannusviikko ja voin sanoa että kaupan alalla se on joulun jälkeen seuraava rankka koitos....mökkiläiset saapuu Pälkäneelle ja tavaraa menee. Kroppa oli kovilla siis kyllä töidenkin vuoksi. Mutta lenkillä kävin vain tii

Tukholman maraton 2019

Kuva
Hejsan jospa herättäisin blogin kirjoittamisen taas henkiin.... tuli kysymys, että päivitätkö juoksun blogiin tai faceen niin tässä mietin päivän, että miksipä en....  ja nyt tässä ollaan ja ajattelin kertoa mitä tuli tehtyä lauantaina 1.6.2019 :) Ensin pieni pohjustus viime vuodesta: Viime kesänä lomamatkalla Tahkolla mietin kun kuuntelin Juoksijan sielu- äänikirjaa, olisiko musta juoksemaan maraton.... siitä koutsille laitoin viikkoraportissa kysymystä ja sain vastauksen että kyllä, mutta se vaatii työtä vuodeksi eteenpäin. Päätettiin sitten tavata lomien jälkeen ja keskusteltiin asiasta. Ilja kysyi oletko valmis tekemään kaikki treenit niinkuin "käsketään" lupasin ja niin teimme kättä päälle, maratonia kohti mutta missä juoksisin sen...no tietenkin Tukholmassa muita vaihtoehtoja ei edes ollut. Niin lähti yhteinen projekti ja se huipentui viime viikonloppuna. Perjantai 31.5 Aamulla 5.20 oli kyyti tulossa hakemaan, lähdimme Jukan ja Hannamarin kanssa

Mukavat treeniviikot takana

Kuva
Heipä hei.... Ollaan jo heinäkuun puoliväli ohitettu ja ois kuukausi aikaa Paavo Nurmelle... Tässä on lomalla treenattu pikkasen isommilla kilometreillä kuin arkisin, toki tavoitehan olisi saada samat kilsamäärät normi arjessakin. On se vaan ollut hienoa kun voi lähtee lenkille kun huvittaa, toki reissussa mä juoksin melkein kaikki treenit ulkona. Viime viikko oltiin Tahkovuoren maisemissa Yhtenä päivänä mietin, millaisen lenkin tekisi ja oli kuitenkin tarkoitus lähtee käymään kaupassakin Nilsiässä. Siinä hetken mietin asiaa ja päätin, lenkkarit jalkaan ja matka kohti Nilsiän S-Markettia....matkaa kertyi noin 11 kilsaa ja se oli siinä lämmössä jo meikäläiselle ihan tarpeeksi. Käytiin kaupassa ja palkitsin itseni jäätelöllä, olinhan ollut todella urhea :) Matkan varrella oli ollut paparazzi joka oli ottanut video/tavallista kuvaa kun rouva lyllertää menemään. Useimmiten kuitenkin viikon aikana tuli juostua siinä tahkovuoren pyörätiellä, olen n

Lomalla....aikaa treenata ja nauttia elämästä

Kuva
Hei, on taas aikaa vierähtänyt kuukauden verran kun viimeksi päivitellyt. LOMA mikä ihana sana alkoi tämän viikon maanantaina ja viime viikonloppuna ajeltiin jo reissuun.... tultiin tänne Pyhätunturille mökkeileen. Täällä on aikaa ollut sitten treenata, sunnuntaina kävinkin jo tekemässä viikon pitkiksen näissä maisemissa. Mutta niinkuin olen instagramissa laittanut kuvia, että mattojuoksijalle nää mäet on melkosta sykkeen nostoa :) Tällästä pientä hivuttavaa mäkeä kun juoksee tämän tästä niin  kyllä sykemittari huutaa :) Tienvarressa oli onneksi yksi karhu kannustamassa, jaksaa jaksaa ei ole kauheen pitkästi enään jäljellä :) Maanantaina käytiin kävelemässä tuolla reiteillä 2,5 tuntia ja kyllä oli kauniita maisemat ja ottihan se voimillekin kun äkkiseltään lähdettiin eikä niinkään suunniteltu että lähdetään pitkälle kävelylle. Siellä sielu lepäsi ja teki kyllä hyvää olla ja katsella sellasia maisemia. Oli rappusia ylös ja alas.

KISARAPORTTI HHM2018

Kuva
Heippa, se on nyt viikko kulunut siitä kun juostiin HHM ja saanu sitä vähän jäsennellä ja miettiä miten se meni....mitä pitää kehittää... Perjantaina menin jo Helsinkiin ja oltiin Vakuunassa yötä, itseasiassa oltiin sunnuntaihin saakka Helsingissä. Se on pieni "loma" kun mennään näille ns maratonmatkoille :) Mutta siis itse kilpailupäivään..... Kello soi vaille kuusi ja menin tilaamalleni aikaiselle aamiaiselle, yllättävän hyvin nukuin yön vaikka mulla on ongelma yleensä niskat jumissa kun nukun jollain muulla tyynyllä kuin omalla, mutta oli todella hyvät tyynyt tällä reissulla. Niin istuin aulassa yksinäni ja nautin aamiaista. Mietin jo mihin aikaan lähden kisapaikalle, mutta kun menin takaisin huoneeseen niin olinkin vielä nukahtanut uudestaan. Kello oli varmuuden vuoksi soimassa 7.45, että kerkiin hyvin siirtymään hotellilta. 8.15 lähdin köpötteleen kisapaikalle ja näinkin siitä yhden tuttavan Lahden ajoilta ja hetki vaihdettiin kuulumisia ja si

Viikonlopun vapaa ja katse jo kohti HHM:ää

Kuva
Moikka, ajattelin tässä jääkiekon pronssipeliä katsellessa päivittää vähän blogia.... Kovasti jo katse itsellä on HHM:ää kohti ja oltiin miehen kanssa viettämässä 29v kihlajaispäivää Helsingissä pe iltana ja siellähän oli lauantaina HCR ja niin ois kovasti tehnyt jo mieli juoksemaan kisoihin. Mietin, että miksi muuten en ole koskaan ajatellut osallistuvani kyseiseen tapahtumaan....enkä kyllä keksinyt syytä. Ehkäpä ensi vuonna, mistä sitä tietää. aurinkoinen keli Helsingissä Kävin eilen pikkasen shoppailemassa, miettinyt tässä alkavani työmatkapyöräilyä harrastamaan niin pitihän sen käydä ostamassa kypärä ( vaikka en ole koskaan tykännyt kypärästä missään muodossa ja tuntuu ettei se sovi mun päähän, mutta turvallisuus edellä mennään nyt) ja sitten aivan uusi pyörä. Sain hyvää palvelua ja pyörän tanko käännettiin suoraan koska olin päättänyt ajaa pyörän tuolta Tampereen Kalevasta kotiin Kangasalan Nattariin... reilu 5 kilsaa siis on tullut nyt ajettua tällä uudella kau

Helsinki10 takana ja hyvää vappua

Kuva
Heipsan taas pitkästä aikaa, kuukaudet menee kovaa vauhtia eteenpäin ja jäänyt taas kirjoittaminen tännekin... Viimeksi taisin pohtia tänne mitä tehdä kun aina väsynyt ja juoksu on puurtamista yms... Noh valmennuksen lopetin ja muutaman viikon siinä juoksin tai olin juoksematta... se ehkä teki hyvää ja nyt taas oon innostunut juoksemaan. Vuoden vaihteessa keskustelua oli tuolla juoksufoorumilla, että kuinka moni lähtee tavoittelemaan 1000km vuositavoitetta ja mukaanhan mäkin ilmottauduin ja kun on ollut hiukan tahmee tää alkuvuosi niin onhan tässä vielä kovasti töitä siihen, mutta pari viikkoo nyt juossut taas sillai hyvällä fiiliksellä ja nauttinut juoksemista niin oon mä saanut jo 230 kilsaa saanu kerättyä. Hyvä minä :) Kävin viime viikon torstaina katsomassa joko meillä pääsis juoksemaan pururadalle, alku lupailikin hyvää, mutta sitten olikin pitkä pätkä vielä lunta ja siellä ei ollut kauheen mukavaa käppäillä. Mutta viimeistelylenkille olin päättänyt lähteä, koska l